Supervuoro Verkkolehti »

Lapuan Virkiä 2017

pekkeri

Vs: Lapuan Virkiä 2017

Gunnari sanoi:
10 mitalia putkeen on kyllä kova suoritus eikä sen pitäisi antaa juurikaan aihetta kettuilulle, mitä nyt sitten kateellisille. Pronssia tuli, mutta toisaalta ymmärrän kyllä puheet Virkiän lievästä alamäestä. Jos puhutaan yksilötasolla, niin ilman Lepistöä joukkue ei välttämättä olisi edes mitalipeleihin tänä vuonna yltänyt. Lepistön rooli oli jo viime vuonna huomattava, mutta tänä vuonna vielä paljon suurempi. En tiedä mitä taustalla oli, mutta minusta Viitalaa lukuun ottamatta ns. vanha kaarti (Saloranta, Saari, Pippola) pelasi huomattavasti alle parhaiden päiviensä - hyviä pelejä ei nähty useampaa peräkkäin. Jos Salorannan lisäksi tulee useampia lopettamisia ja Mikkola olisi siirtymässä muualle - kuten joku aiemmin vihjaili näillä palstoilla tähän suuntaan - niin tulevalla pelinjohdolla on kovat haasteet rakentaa uusi iskukykyinen joukkue Lapualle.


Paljolti samaa mieltä,ehkä saari noista kolmesta säilyttänyt parhaiten tasonsa. Mutta eikähän Pippola ainakin lopeta Kun isäkäkin lopettaa,Saa nähdä millaisen uusi pelinjohtaja Tomi Niskanen saa aikaan.. pientä vaihtuvuutta saisi olla No Salorantahan jo sanoi lopettamisestaansa eikähän sinne uusia tulioitakin löydy.. Taas alkaa syksyn ruletti missä kukin pelaa tai lopettaa Kunhan nyt päästään Lauantaihin ja Viimeiseen finaaliin.. :)
 

Jupu

Vs: Lapuan Virkiä 2017

Tomi Niskanen on erittäin hyvä valinta täyttämään Liikalan isot saappaat.
 

vieras

Vs: Lapuan Virkiä 2017

Kauden avaus https://www.facebook.com/virkiapesis/photos/a.10152513608165625.1073741832.389877065624/10155825378330625/?type=3&theater
 

Kakospuoli

Vs: Lapuan Virkiä 2017

Monni sanoi:
Saloranta lopettaa, ei yllättävää

Tuskin myöskään Pippola jatkaa, kun isäkään ei enää pelinjohtajana jatka. Saartakaan ei kukaan kaivanne! Saari hoitanut ulkopelin "jotenkin" tosin siinäkin paljon parantamisen varaa.. Pippolan heittoja en haluaisi enää nähdä! Lisäksi nämä kaksi ylivoimaisesti eniten tehneet joukkueessa kopinnosto paloja! Vaikka Lepistö olisi kovasti tarvinnut apuja kotiutuspuolelle.
 

Aaaaa

Vs: Lapuan Virkiä 2017

Kyllä minä ainakin jään kaipaamaan Saija-Mariaa ja muitakin lopettavia.

Ps. Oon muuten ihan varma, että Janette on tehnyt eniten kopinnostopaloja. Pitäisi ottaa puolestamailasta kiinni, ettei mene takalaittomaksi
 

Vieras

Vs: Lapuan Virkiä 2017

Onko Lapualta mitään uutisia? Kovin on ollut hiljaista sillä suunnalla.
 
Viestejä
4,767
Vs: Lapuan Virkiä 2017

Vieras sanoi:
Onko Lapualta mitään uutisia? Kovin on ollut hiljaista sillä suunnalla.
Tänään tulee 16:00 jälkeen uutisia. https://www.facebook.com/virkiapesis/videos/10155884632725625/
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös