Supervuoro Verkkolehti »

Pudotuspelit 2017

KariH

Pistänpä tällaisen topicin, kun tänä vuonna ei taida olla viime vuosien tapaan ennakkoon selvillä finalistit. Huomenna ja viimeistään torstaina tiedetään pudotuspeliparit. Tällä hetkellä näyttää siltä, että KPL kohtaa Koskenkorvan. Melko selvää on myös Sotkamon ja Seinäjoen välienselvittelyt. Jos ei taktikointia tapahdu, Joensuu vienee runkosarjan ja kohtaa Hyvinkään. Eikös näillä kahdella ole jo perinteitä pudotuspeleistä keskenään? Vimpelille jää näin ollen Kitee. Pudotuspelijoukkueista KPL pelaa huomenna viimeisen jatkosarjapelinsä ja muilla vielä torstaina pelit. Onkohan tästä mitään etua Kouvolalle? Pikkuvaivoja kerkeää parannella, mutta sitä on taidettu jo tehdä kauden mittaan laajan materiaalin vuoksi. Parit ylimääräiset harjoitukset tai lepopäivät kerkeää pitämään.
 
KariH

Vs: Pudotuspelit 2017

Ja vielä lisäys. Alkuun tuntui hyvältä, että KPL kohtaa KossU:n. Varsinkin kun pelasivat surkeasti monta peliä putkeen. Mutta nyt siellä näyttää olevan eri meininki Latvalan tulon myötä. Ja varsinkin jos saavat sairastuvan tyhjäksi, voi tulla tiukkoja ja kiihkeitä otteluita. Mutta sitähän pudotuspelit on parhaimmillaan ja hyvä vaan, jos ei ole läpihuutojuttuja.
 
Viestejä
1,846
Vs: Pudotuspelit 2017

JoMa - Tahko
3-0. En usko että Tahkolla on mitään saumaa.

ViVe - Kitee
3-0. Ei Kitee voi mitenkään pärjätä.

KPL - Kossu
3-1. Kossu on pelannut hyvin viimeiset pelit, mutta vaikea uskoa kolmeen voittoon Koplasta.

SoJy - JymyJussit
3-1. Vahva rutiini vie vielä tänä vuonna. :)

(idäntietäjä:lle kiitokset huomiosta, on mennyt minulta ihan ohi)
 
Näin se menee

Vs: Pudotuspelit 2017

Ja kun nämä on läpsytelty niin mitalipeleissä seuraavat.

Finaali Vive - Sojy

Pronssipeli Joma - KPL
 
Viestejä
1,667
Vs: Pudotuspelit 2017

Tulevan mestarin tarvitsee läpsytellä vielä noin kymmenen voittoa..
Katsotaan kuka näin tekee.
 
Viestejä
223
Vs: Pudotuspelit 2017

Kaptah sanoi:
JoMa - Tahko
3-0. En usko että Tahkolla on mitään saumaa.

ViVe - Kitee
3-0. Ei Kitee voi mitenkään pärjätä.

KPL - Kossu
3-1. Kossu on pelannut hyvin viimeiset pelit, mutta vaikea uskoa kolmeen voittoon Koplasta.

SoJy - JymyJussit
3-1. Vahva rutiini vie vielä tänä vuonna. :)

(idäntietäjä:lle kiitokset huomiosta, on mennyt minulta ihan ohi)

Kossun kotikenttä on varmaankin toiseksi kimmoisin superpesiksessä. Olisikohan sittenkin suoraan kolmesta poikki...
 
Viestejä
1,846
Vs: Pudotuspelit 2017

Tihonov sanoi:
Kossun kotikenttä on varmaankin toiseksi kimmoisin superpesiksessä. Olisikohan sittenkin suoraan kolmesta poikki...

Hyvä pointti, on myönnettävä. Mutta kyllä mä vielä uskon Kossu vie yhden kotonaan. Lukitsen vastauksen.
 
korvalta

Vs: Pudotuspelit 2017

Tihonov, jaa en tiennytkään, että Koplassa lyödään juoksutkin pompulla.
 
Viestejä
1,360
Vs: Pudotuspelit 2017

Muut menee 3-0 suosikeille mutta Jymyjussit voittaa vasta joko 3-1 tai 3-2. Paitsi jos Roopelle tulee ihan sysipaska sarja, ni sitten menee tuokin sarja poikki 3-0, sillä Jymyllähän ei ole ketään muuta, joka tällä hetkellä pystyisi lyömään 2 juoksua tai enemmän per ottelu.
 
Ala

Vs: Pudotuspelit 2017

Näin se menee sanoi:
Ja kun nämä on läpsytelty niin mitalipeleissä seuraavat.

Finaali Vive - Sojy

Pronssipeli Joma - KPL
Vuonna 2018:
Finaali ViVe-SoJy
Pronssiottelu JoMa-KPL

Vuonna 2019:
Finaali ViVe-SoJy
Pronssiottelu JoMa-KPL

Vuonna 2020:
Finaali ViVe-SoJy
Pronssiottelu JoMa-KPL

Hienoa että laji kehittyy.
 
Kahvanäppi

Vs: Pudotuspelit 2017

Jos pieni keuliminen sallitaan, niin Joensuu - Sotkamo on ennakkoon herkullisin välieräpari miesmuistiin. Asetelmia on haettu kauden mittaan ja muutenkin kyseessä on klassinen Daavid-Goljat asetelma. Mun arviossa näistä kahdesta löytyy mestari, kun Jymykin on saanut paketin suht kasaan ja Roope on tulikuumassa vireessä. Joma kantaa suosikin viittaa näillä näkymin, heillä suurin haaste on oma henkinen kantti. Pysyykö taso, kun vastaan tulee marinoitunut Jymy kovimmassa painekattilassa. Runkosarjassa Joma oli ansaittu ykkönen.

Vimpeli-Kouvola on etukäteen Vimpelin heiniä, mutta jotenkin en näe samanlaista potentiaalia Vedossa kuin toisen parin jengeissä.
 
Jep jep

Vs: Pudotuspelit 2017

Tämä on totta! Mielestäni näillä kahdella joukkueela Jymyn kuntokäyrä on jälleen tärkeiden pelien alkaessa ollut enempi nouseva. Ja Joman hienosta sarjasta huolimatta he jymyä vastaan tarvitsevat avausvoiton ettei vanhat pelot vedä peliä jäykäksi.

Jymyn haaste on kuitenkin selvittää se tie eteenpäin seinäjokea vastaan!

Kahvanäppi sanoi:

Oss

Vs: Pudotuspelit 2017

Seinäjoki saa hiekkatekonurmelleen kunnostuksen. Hiukan kulunut etukentän nurmi vaihdetaan uuteen ja turvalliseen vielä ennen puolivälieriä. Kentän etuosa kotipesässä on kulunut piikkarien alla ja etukenttä on yli tiivistynyt. Nyt vaihdetaan kotipesään ja etukentälle noin viisi metriä uutta hienoa Saltexia. Työt toteutetaan nopealla aikataululla joten Seinäjoella päästään pelaamaan puolivölierät huippukuntoisella kentällä. ;)
 
Kahvanäppi

Vs: Pudotuspelit 2017

Jep jep sanoi:
Tämä on totta! Mielestäni näillä kahdella joukkueela Jymyn kuntokäyrä on jälleen tärkeiden pelien alkaessa ollut enempi nouseva. Ja Joman hienosta sarjasta huolimatta he jymyä vastaan tarvitsevat avausvoiton ettei vanhat pelot vedä peliä jäykäksi.

Jymyn haaste on kuitenkin selvittää se tie eteenpäin seinäjokea vastaan!

Kahvanäppi sanoi:
Jos pieni keuliminen sallitaan, niin Joensuu - Sotkamo on ennakkoon herkullisin välieräpari miesmuistiin. Asetelmia on haettu kauden mittaan ja muutenkin kyseessä on klassinen Daavid-Goljat asetelma. Mun arviossa näistä kahdesta löytyy mestari, kun Jymykin on saanut paketin suht kasaan ja Roope on tulikuumassa vireessä. Joma kantaa suosikin viittaa näillä näkymin, heillä suurin haaste on oma henkinen kantti. Pysyykö taso, kun vastaan tulee marinoitunut Jymy kovimmassa painekattilassa. Runkosarjassa Joma oli ansaittu ykkönen.

Vimpeli-Kouvola on etukäteen Vimpelin heiniä, mutta jotenkin en näe samanlaista potentiaalia Vedossa kuin toisen parin jengeissä.

Jep. Pelataan puolivälierät ensin ja katellaan lisää myöhemmin, jos hyvin käy.

Onneksi runkosarjan tappio Jusseille on tuoreessa muistissa, joten ylimielisyyteen tuskin sorrutaan. On tuo J-P Vainionpää sen luokan jermu, että rankaisee takuulla, mikäli saa tilanteita. Siltikin pidän aika shokkina, jos Seinäjoki onnistuu kokonaisen ottelusarjan voittamaan.
 
Viestejä
27
Vs: Pudotuspelit 2017

Sotkamo-Seinäjoki on puolivälierissä se pari, jota seuraan isolla mielenkiinnolla. Sotkamo on nousukunnossaan tietysti selvä suosikki, mutta Jymy-Jusseilla on hyvä kyky pystyä voittamaan yksittäisiä jaksoja otteluissa eikä tietenkään vähiten Jukkiksen ansiosta. Yhden jakson voittaminen tarkoittaa tietenkin vähintään supervuoroparia, jossa kaikki on mahdollista ja varsinkin pudotuspeleissä.
Sarja silti Sotkamolle voitoin 3-1, Jymy-Jussit voittaa ensimmäisen kotiottelunsa, mutta paukut ei tällä kaudella riitä vielä isompaan.

Vimpeli-Kitee on näistä selvin läpihuutojuttu. Kitee ei saa jaksoakaan, joten Vimpelille 3-0.

Kossulla on nousukuntoinen sisäpeli, mutta ulkopeli on vuotanut todella pahasti. Kouvolan pomppupeli onnistuu mainiosti myös Kossun kotikentällä, joten uskon Koplan menevät jatkoon voitoin 3-0 tai 3-1.

Hyvinkään en usko saavan mitään kapuloita Joensuun rattaisiin, mutta ehkä 1-2 jaksoa voi livetä. Silti Joensuu jatkaa voitoin 3-0.
 
KariH

Vs: Pudotuspelit 2017

Kaptahin alussa laitetun tulosveikkauksen kanssa on helppo olla samaa mieltä. KPL tulee pomputtamaan tilannetta mutta toisinaan kotiuttaminen tökkii ja jos Latvala ja Dahlström onnistuvat hyvin, niin Koskenkorva voi yllättää yhdessä pelissä. Mutta tuskinpa voittavat koko sarjaa. Hyvinkäällä ja Kiteellä ei paljon saumaa ole eikä vielä ole JymyJussien vuosi. Ehkä jo kaudella 2018 on neljän joukossa. Valitettavasti ei yllätyksiä luvassa, niitä toivoisi tulevan finaaliparin suhteen. Tosin KPL:n mahdollisuuksiin Vimpeliä vastaan en usko. Onko saldo viideltä viime kaudelta yksi voitto, joka tuli tänä kesänä? Historia ei tue kovastikaan KPL:n finaalipaikkaa eli toivottavasti JoMa ei sula välierissä. Puolivälierät on niin tiiviissä tahdissa että en edes toivo viittä peliä mihinkään pariin. Siinä tulee tasoitusta tulevalle vastustajalle aika paljon Ja loukkaantumisriski kasvaa kun tahkotaan pelejä tiiviillä tahdilla.
 
Viestejä
1,150
Vs: Pudotuspelit 2017

KariH sanoi:

Vaikea sanoa Kopla-Kossu sarjasta. Tämä voi yhtähyvin olla 3-0 tai 3-2, koska molempien suoritustaso heittelee hyvin paljon. Jos Kossun kärki tökkii, niin peli on nopeasti selvä. Kopla taas tuskailee toisinaan jakson avauspinnojen kanssa. Toni Laakso on sisäpelissä avainpelaaja nro 1 ja toivottavasti Juha Korhonen pystyy nostamaan tasoaan. Vimpeliä ei Kouvolassa kannata vielä paljon miettiä.
 
Viestejä
1,232
Vs: Pudotuspelit 2017

Minun epäobjektiivinen ennuste, josta otan kaiken irti mikäli edes joku ylläreistä toteutuu.

JoMa - Tahko 3-0
Vive - Kipa 2-3
Kpl - kossu 3-0
Jymy - jymyjussit 2-3

Finaali JoMa - kpl
Pronssi jymyjussit - Kipa
 
Er

Vs: Pudotuspelit 2017

kirjastoapulaine sanoi:
Minun epäobjektiivinen ennuste, josta otan kaiken irti mikäli edes joku ylläreistä toteutuu.

JoMa - Tahko 3-0
Vive - Kipa 2-3
Kpl - kossu 3-0
Jymy - jymyjussit 2-3

Finaali JoMa - kpl
Pronssi jymyjussit - Kipa

Joo o. Ainahan sitä voi fantasioida. Kyllä juttu on kuitenkin niin että Vive ja Sojy on näistä ne kirkkaasti kovimmat joukkueet ja pelaavat finaalissa 99.5% varmuudella. Pronssista pelaa Joma ja Kpl. Käsi pystyyn joka oikeasti luulee että finaalipari vaihtuisi.
 
eiku näin

Vs: Pudotuspelit 2017

JoMa - Tahko 3-2
Vive - Kipa 2-3
Kpl - kossu 3-0
Jymy - jymyjussit 2-3

Finaali JoMa - kpl
Pronssi jymyjussit - Tahko
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös