Supervuoro Verkkolehti »

Pesisvakio 2017 - Jakso 1

Viestejä
2,032
No niin, jälleen uusi vuosi ja uusi kausi! Vaikka kelit ovat viileitä niin aloitellaan pikku hiljaa lämmintä pesisvakiokautta!

Kausi alkaa lauantaina 6. toukokuuta, ja ensimmäinen kierros tulee pelattavaksi maanantaina 1.5.

Mutta laitetaan jälleen ensin perusjutut esille, säännöt ja hieman numerodataa pesisvakion historiasta!

Kilpailun säännöt
Säännöt ovat yksinkertaiset. Noin kaksi kertaa viikossa veikataan Pesisvakiorivi ja itse veikkaus noudattaa perinteisen vakioveikkauksen sääntöjä. Yhdessä vakiorivissä on 11-13 kohdetta, riippuen vähän siitä miten ottelukierroksilla otteluita pelataan. Mukana on pääosin naisten ja miesten Superpesiksen otteluita, mutta lähes joka kierroksella otetaan mukaan otteluita Ykköspesiksestä ja jopa Suomensarjasta että vakiolapulle saadaan tarpeeksi otteluita.

Välillä mukaan otetaan erikoisempia vetokohteita otteluiden vähäisen määrän takia. Esimerkiksi:

- Ottelun juoksumäärä (1x2). Juoksuihin lasketaan varsinaisen peliajan juoksut.
- Kumpi lyö enemmän juoksuja, X vai Y? Juoksuihin lasketaan varsinaisen peliajan juoksut.

Vedot jätetään muodossa "1x2 1x2 1x2 1x2" eli luettelemalla oman rivin. Otteluita ei tarvitse ilmoittaa veikattaessa, pelkkä rivi riittää.

Tulevat Vakiorivit ilmoitetaan pelattavaksi aina pikimmiten edellisten kierrosten päätyttyä.

Veikkausaika jokaiselle vakioriville loppuu aina silloin kun kierroksen ensimmäinen ottelu alkaa. Ilmoitan ajan aina vakiokohteiden yhteydessä.

Kauden mittaan pelataan neljä eri veikkausjaksoa. Jakso 1 pelataan toukokuussa, jakso 2 kesäkuussa, jakso 3 heinä-elokuussa ja jakso 4 pyhitetään pudotuspeleille. Joka jaksolla lasketaan jaksokohtaiset pisteet ja parhaat ja myös koko kauden tilastoa pidetään yllä.

Pistelasku on hyvin yksinkertainen, jokaisesta oikeasta otteluveikkauksesta saa yhden pisteen, ja kuten oikeassakin vakioveikkauksessa, kun tietää kaikki tai lähes kaikki ottelut oikein, pääsee "rahoille". Rahat tässä tapauksessa on lisäpisteitä, mitä jaetaan hyvin tietäneille. Alla on pistetaulukko minkä mukaan pisteet jaetaan:

1 oikein: 1p
2 oikein: 2p
3 oikein: 3p
4 oikein: 4p
5 oikein: 5p
6 oikein: 6p
7 oikein: 7p
8 oikein: 8p
9 oikein: 11p (9p + 2 lisäpistettä)
10 oikein: 14p (10p + 4 lisäpistettä)
11 oikein: 17p (11p + 6 lisäpistettä)
12 oikein: 20p (12p + 8 lisäpistettä)
13 oikein: 23p (13p + 10 lisäpistettä)

Täysosumarivin osuessa edellisen pistelaskun lisäksi vielä 10 lisäpistettä.

Viimeisten kausien jaksojen voittajat ja heidän pisteensä:

2012-1 jussizz 43
2012-2 Lukic 55
2012-3 Oscarty 64
2012-4 Oscarty 65
2013-1 Masce 52
2013-2 Oscarty 81
2013-3 Oscarty 88
2013-4 Oscarty 64
2014-1 Oscarty & Mella 63
2014-2 Masce 88
2014-3 Hiski#65 67
2014-4 Risti 53
2015-1 Hessu 86
2015-2 Oscarty 95
2015-3 Risti 87
2015-4 Prgmi 67
2016-1 skorpion 77
2016-2 jussizz 88
2016-3 Masce 67
2016-4 pelinhenki 64

Maratontaulukon TOP 10
Oscarty 1276
jussizz 1196
Masce 1046
Tikka (Palokärki) 903
Risti 766
Hessu 738
Hiski#65 680
satunnaisseuraaja 671
Kaptah 620
Mella 608


Pesisvakiotähdet eli historian parhaimmat pelaajat
*** 1100 pistettä
Oscarty 2016, Jakso 2, kierros 2
jussizz 2016, Jakso 3, kierros 3 (27-28.7)

** 800 pistettä
Masce 2016, Jakso 1, kierros 4 (22.5)
Tikka 2016, Jakso 2, kierros 3

* 500 pistettä
satunnaisseuraaja
Mella
Risti
Hessu 2016, Jakso 1, kierros 4 (22.5)
Hiski#65 2016, Jakso 1, kierros 5 (25-26.5)
Kaptah 2016, Jakso 2, kierros 9 (17.7)
Sivustaseuraaja 2016, Jakso 3, kierros 7
MieVaan 2016, Jakso 4, kierros 2
 
Viestejä
3,478
Vs: Pesisvakio 2017 - Jakso 1

Joo, mukavaks wapuks vaan kaikille! Kevään juhlaa... on monena joulunakin ollut keväisempää, mutta tehkää hyvin!! 8)
 
Viestejä
2,032
Vs: Pesisvakio 2017 - Jakso 1

Ja vapun & pesisvakion historian kunniaksi, laitetaan rivi myöhässä pelattavaksi ;) No ei paljoa, mutta hivenen kuitenkin.

Eli tässä kauden avauskierros pelattavaksi! Pelit sisään lauantaihin 6.5 kello 15 mennessä!

PS: Tällä kaudellahan kaikki miesten Superpesiksen ottelut näkee livenä suorana Ruudun välityksellä. Lauantain avauskierroksella kaikki pelit nähtävissä kyseisessä kapistuksessa maksutta, joten eikun jännäämään kierroksen tapahtumia sieltä!

KIERROS 1, 6.5, 13 KOHDETTA
6.5.
MSU
1 - Kankaanpää - Raahe
2 - Kankaanpää - Raahe, juoksumäärä vars. peliajalla, ei supervuoroa (1=0-8, x=9-12, 2=13 tai yli)
3 - Kankaanpää - Raahe, Sami Joukaisen lyödyt juoksut, Yli/Alle 2.5 (1=yli, 2=alle)
4 - Koskenkorva - Joensuu
5 - Koskenkorva - Joensuu, juoksumäärä vars. peliajalla, ei supervuoroa (1=0-10, x=11-14, 2=15 tai yli)
6 - Koskenkorva - Joensuu, Juha Niemen lyödyt juoksut, Yli/Alle 2.5 (1=yli, 2=alle)
7 - Kouvola - Alajärvi
8 - Kouvola - Alajärvi, juoksumäärä vars. peliajalla, ei supervuoroa (1=0-10, x=11-14, 2=15 tai yli)
9 - Kouvola - Alajärvi, Juha Korhosen lyödyt juoksut, Yli/Alle 2.5 (1=yli, 2=alle)
10 - Vimpeli - Seinäjoki
11 - Vimpeli - Seinäjoki, juoksumäärä vars. peliajalla, ei supervuoroa (1=0-10, x=11-14, 2=15 tai yli)
12 - Vimpeli - Seinäjoki, Jukka-Pekka Vainionpään lyödyt juoksut, Yli/Alle 2.5 (1=yli, 2=alle)
13 - Vimpeli - Seinäjoki, ottelun yleisömäärä, Yli/Alle 1499,5 (1=yli, 2=alle)

HUOMHUOMHUOM EDIT TO 4.5 - Kiteen Pallon ja Oulun Lipon ottelu on peruttu, samoin KeKi - Tahko. Nämä matsit poistettu ja korvattu uusilla kohteilla. Mikäli vielä joku ottelu perutaan, mikä tuskin on todennäköistä, perutut kohteet MITÄTÖIDÄÄN.
 
Viestejä
11,762
Vs: Pesisvakio 2017 - Jakso 1

Oscarty sanoi:
6.5. pelattava Kitee-Oulu siirretty pelattavaksi 19.7.

Sääennuste lupaa poutaa, neljä astetta ja pohjoistuulta kuusi metriä sekunnissa. Tuolla speksillä varmaan voisi perua kaikki ottelut. Nähtäväksi jää.
 
Viestejä
1,947
Vs: Pesisvakio 2017 - Jakso 1

MieVaan sanoi:
Oscarty sanoi:
6.5. pelattava Kitee-Oulu siirretty pelattavaksi 19.7.

Sääennuste lupaa poutaa, neljä astetta ja pohjoistuulta kuusi metriä sekunnissa. Tuolla speksillä varmaan voisi perua kaikki ottelut. Nähtäväksi jää.
Eilen ennuste oli heikompi, joten peruivat ottelun.
http://www.kaleva.fi/urheilu/lipon-kauden-avauspeli-siirtyi-saaennuste-oli-liian-lohduton/758753/
 
Viestejä
1,230
Vs: Pesisvakio 2017 - Jakso 1

Muuttaako Jussizz riviä perumisen vuoksi vai mennäänkö 11 kohteella. Kukaan ei ole vielä riviä jättänyt niin muutos lienee mahdollinen?
 
Viestejä
2,032
Vs: Pesisvakio 2017 - Jakso 1

Hiski#65 sanoi:
Muuttaako Jussizz riviä perumisen vuoksi vai mennäänkö 11 kohteella. Kukaan ei ole vielä riviä jättänyt niin muutos lienee mahdollinen?

Kyllä, KiPan ja Lipon matsin perumisen vuoksi kyseisen ottelun kaksi kohdetta poistettu ja korvattu korvaavilla kohteilla Koskenkorvalta ja Kouvolasta.

Yleensä näissä tapauksissa kohteet mitätöidään, mutta koska kukaan ei ollut vielä ehtinyt pelaamaan niin vakion täydentäminen onnistuu hienosti!
 
Viestejä
1,230
Vs: Pesisvakio 2017 - Jakso 1

Vieläkö viilaat KeKi-Tahko kohteet ja korjaat numeroinnin 9-10 kohdilleen niin ruvetaan lukemaan sää ennusteita ja haarukoimaan riviä.
Pääsee Pesis tunnnelmaan, kun alkaa vakion rivin suunnittelu.
 
Viestejä
2,032
Vs: Pesisvakio 2017 - Jakso 1

Hiski#65 sanoi:
Vieläkö viilaat KeKi-Tahko kohteet ja korjaat numeroinnin 9-10 kohdilleen niin ruvetaan lukemaan sää ennusteita ja haarukoimaan riviä.
Pääsee Pesis tunnnelmaan, kun alkaa vakion rivin suunnittelu.

No niin, jokohan nyt alkais olemaan rivit oikein, pientä alkukankeutta myös täällä päässä... :)
 
Viestejä
1,230
Vs: Pesisvakio 2017 - Jakso 1

jussizz sanoi:
Hiski#65 sanoi:
Vieläkö viilaat KeKi-Tahko kohteet ja korjaat numeroinnin 9-10 kohdilleen niin ruvetaan lukemaan sää ennusteita ja haarukoimaan riviä.
Pääsee Pesis tunnnelmaan, kun alkaa vakion rivin suunnittelu.

No niin, jokohan nyt alkais olemaan rivit oikein, pientä alkukankeutta myös täällä päässä... :)

Kohteet 3 ja 4 siirretty myös Keki-Tahko
 
Viestejä
2,032
Vs: Pesisvakio 2017 - Jakso 1

Hiski#65 sanoi:
jussizz sanoi:
Hiski#65 sanoi:
Vieläkö viilaat KeKi-Tahko kohteet ja korjaat numeroinnin 9-10 kohdilleen niin ruvetaan lukemaan sää ennusteita ja haarukoimaan riviä.
Pääsee Pesis tunnnelmaan, kun alkaa vakion rivin suunnittelu.

No niin, jokohan nyt alkais olemaan rivit oikein, pientä alkukankeutta myös täällä päässä... :)

Kohteet 3 ja 4 siirretty myös Keki-Tahko

Ai on vai, sepä on mennyt kokonaan ohi. Puljautellaan taas riviä uuteen uskoon... :D
 
Viestejä
11,762
Vs: Pesisvakio 2017 - Jakso 1

111 2X1 1X2 1211

Olipahan taas.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös