Supervuoro Verkkolehti »

Miesten suomensarja 2017

Farmari

Vs: Miesten suomensarja 2017

Onhan tuo Pumun touhu erikoista, en tiedä mitä ajatella. Tänään olisi taas peli, mutta missään ei tule vastaan tätä tietoa heidän taholtaan. Nettisivun pelaajalistakin on viimevuotinen! On jopa naurettavaa, että tuota porukkaa halutaan nostaa jollakin tavalla pesiksen keulakuvaksi, jotta Helsinkiin saadaan pääsarjatason tai divarin joukkue. Asenne puolella pitäisi paljon muuttua. Nyt toiminta näyttää ulospäin hyvin ylimieliseltä ja muita väheksyvältä.

Viime viikonloppuna tämä poppoo oli Jokioisilla pelaamassa. On porukassa hyviä yksilöitä Häkkilä ja Lingman etunenässä, muutama nuori ja muutama lajin eläkeikää lähentelevä. Peli on tukkoista, liekö huhut talven treenaamattomuudesta siis totta? Pitkäjaksoinen ajatus puuttuu. Loimaallakin pelannut Oksanen on uusi tuttavuus viuhkan varressa, mutta tämän Hangasmaan roikottaminen mukana kertoo siitä, ettei urheilu edellä mennä. Muistikuvat hänestä ovat ikuiset Loimaan ja Pumun välisen taiston ykköspesispaikasta ratkettua.Muutenkin pinna on kakkospjn lisäksi pojilla kireänä. Sekä Häkkilä että lyöjäjokeri Helin mussuttivat pelissä itselleen keltaista väriä eteen. Ansaitut kortit.

Muutenkin erikoista, jos tavoitteet ovat Helsingissä yhtään missään. Vieressä istunut mies osasi kertoa, että aikanaan Jokioisilla vaikuttanut lukkari Rantanen ei ole edes joukkueen harjoitusvahvuudessa. Hän pelaa vain pelit, ilman yhtäkään joukkueharjoitusta. Tuskin tuolla nipulla taidot ja etenkään henkinen kantti kestävät tänä vuonna lohkofinaaliin asti. Valitettavasti lohkon taso on niin heikko, että pudotuspelipaikka on itsestäänselvyys, myös ylimielisellä asenteella.

On siinä liitolla kyllä silmiensä edessä oikea mallioppilas, kentällä ja sen ulkopuolella.
 
pesisboy

Vs: Miesten suomensarja 2017

Joma aloittanut itälohkossa yllättävän positiivisesti nuorella/tuntemattomalla joukkueella.
 
pelipaikka

Vs: Miesten suomensarja 2017

Farmari sanoi:

Rantanen pelasi Jokioisilla viimeksi 4 v sitten, sen jälkeen pelannut kasvattajaseurassaan Pöytyällä viimeiset 2 vuotta ykköspesistä. Työstä johtuen pelaa nyt suomaria.
 
vedonlyöjä

Vs: Miesten suomensarja 2017

Tietääkö kukaan miten raahe - kempele päättyi tänään? ei ole pesislivessä
 
Etelä

Vs: Miesten suomensarja 2017

Etelälohko on tänä vuonna poikkeuksellisen tasainen. Kiitos Eurajoen ja Turun jotka ovat tulleet ryminällä alkukauteen. Tänä vuonna vain Jokioinen on hieman karussa ja sekin hävisi Eurajoella puhtaasti!!
 
Huhu

Vs: Miesten suomensarja 2017

Mitä on mietitty ,kun on valolle myönnetty sarjapaikka!!! Täysin aluesarja joukkue! Tulospalveluun ei saa edes seurantaa järjestettyä !! Liitto haloo !! Valo häpeä!!!
 
Vieras

Vs: Miesten suomensarja 2017

Huhu sanoi:
Mitä on mietitty ,kun on valolle myönnetty sarjapaikka!!! Täysin aluesarja joukkue! Tulospalveluun ei saa edes seurantaa järjestettyä !! Liitto haloo !! Valo häpeä!!!

Aivan samaa mieltä!
Alkukausi näytti vielä Valossa järkevältä, kun Kirin lainapelaajien lisäksi mukana oli Lievestuoreelta ylijäämä pelaajat, joita nyt Lievestuore tarvitsee kun kiteellä laitettu omat pelaamaan.
Valolta puuttuu lukkari, juoksijat, etukenttäpelaajat, ja kopparit. Muuten menisi ihan putkeen ;D

Järkyttävän näköistä rämpimistä, mitäköhän pelistä tulisi, jos Kiri ei olisi antanut ylijäämä pelaajiaan Valon käyttöön...
 
Ss17

Vs: Miesten suomensarja 2017

Vahvistaako joku joukkue rivejään vielä ennen siirtorajaa? Huomenna taitaa olla siirtojen takaraja...
 
Viestejä
11,744
Vs: Miesten suomensarja 2017

Ss17 sanoi:
Vahvistaako joku joukkue rivejään vielä ennen siirtorajaa? Huomenna taitaa olla siirtojen takaraja...

Lasketaanko mikä tahansa siirto heinäkuussa mukaan? Juvaan on siirtynyt Luostarinen IPV:stä ja Manninen SiiPestä - ainakin Luostarista voinee pitää vahvistuksena ja kyl kait Mannistakin? Eivät toki ole tänä vuonna muualla pelanneet.
 
Rehellistä

Vs: Miesten suomensarja 2017

Huhu sanoi:
Mitä on mietitty ,kun on valolle myönnetty sarjapaikka!!! Täysin aluesarja joukkue! Tulospalveluun ei saa edes seurantaa järjestettyä !! Liitto haloo !! Valo häpeä!!!
Yleisöä: 0.

http://www.pesistulokset.fi/cgi-bin/tilastot/stt2.py?data=28-8-9&id=30639
 
Jatkettu näppikö

Vs: Miesten suomensarja 2017

Katselin länsilohkon tilastoja ja otti silmään lyöjätilastossa joonas riihimäen lyötyjen määrät ottaen huomioon hänen ottelumääränsä jotka olivat vähemmät mitä muilla. Taisi jopa voittaa viime vuonna suomarissa lyöjätilaston. Miten tämmöinen pelaaja voi pelata vielä tuollaisella sarjatasolla?
 
Jep

Vs: Miesten suomensarja 2017

Ei kyvyt riitä lyömään juoksuja säännöllisesti ykkösessä
quote author=Jatkettu näppikö link=topic=8253.msg56391#msg56391 date=1500757859]
Jep sanoi:
Koska ei pärjää ylemmillä
Kyllä noilla lyötyjen määrillä pärjää ykkösessä
[/quote]
 
Sinä et taida tietää pesiksestä mitään
 
Jep

Vs: Miesten suomensarja 2017

Sinä taidat olla pojan isä tai äiti . Jonain päivänä ehkä poikasi voi pelata ylempänä ,mutta se että äidin mielestä on hyvä ei vielä riitä

quote author=Jatkettu näppikö link=topic=8253.msg56403#msg56403 date=1500790383]
Jep sanoi:
Ei kyvyt riitä lyömään juoksuja säännöllisesti ykkösessä
quote author=Jatkettu näppikö link=topic=8253.msg56391#msg56391 date=1500757859]
Jep sanoi:
Koska ei pärjää ylemmillä
Kyllä noilla lyötyjen määrillä pärjää ykkösessä

Sinä et taida tietää pesiksestä mitään
[/quote]
 
Viestejä
428
Vs: Miesten suomensarja 2017

Osa 2, tarkistin nuo lohkot ja länsi-lohkon Riihimäki on lyönyt 7 pelissä 1+32= 4,7juoksua per peli ja etelä-lohkon Tainio 13 pelissä 1+59= 4,6 juoksua per peli. Usean pelin nähneenä viime vuosina (siis tasaista joka vuosi) ei ainakaan Tainiolla ole asiaa kuin ykkösen keskitasoa alempiin joukkueisiin, joten onko väärin arvata, ettei myöskään Riihimäki ole kovin korkealle ihan heti nousemassa. Voin olla täysin väärässä, koska en ole nähnyt yhtään hänen peliään, mutta 7 pelin ka. voi nousta parin hyvän pelin ansiosta enemmän kuin pari hyvää peliä 13:sta. Silti hyviä pelaajia varmaan molemmat, ainakin suomari-tasolla ::)
 
Täältä hyvinkäältä päin

Vs: Miesten suomensarja 2017

Kyllä tainio ykkösessä pärjää ja miksei myös tämä riihimäki. Taitaa olla näin että näillä muutamilla henkilöillä on mennyt jokin asia pahasti tunteisiin kun pitää moittia kahta hyvää lyöjää. Mieluusti otettaisiin tänne hyvinkäälle tainio loppukaudeks lyömään pinnoja kun tuo kero saa mitään aikaseks
 
Viestejä
428
Vs: Miesten suomensarja 2017

Enhän minä Riihimäestä antanut kuin arvion, enhän ole nähnyt hänen yhtään peliään, mutta vaikuttaisi äkkiseltään Tainion tasoiselta. Kyllä Tainio ykköseen mahtuu helposti, mutta siellä ei pinnojen lyönti ole enää yhtä helppoa kuin suomarissa, siitähän tässä on kyse. Vertailu Keroon on vielä vaikeampaa, koska ulkokentät vaan kovenevat, eikä Kero entisenä ykkösen lyöjämestarina pysty parempaan, kuinkahan näiden suomarilyöjien kävisi? Enkä muuten ole moittinut kumpaakaan herraa, ainakin tilastojen mukaan taitaa Tainio "elättää" joukkueensa, jopa karsintoihin asti, miksei myös Riihimäki tekisi saman omassa joukkueessaan. " Jatkettu näppikö" tätä Riihimäen tasoa ihmetteli, sanoin vain faktan, ero suomarin ja ykkösen välillä on jonkinmoinen ja edelleen jos mennään Superiin, niin näillä suomarin lyöntimäärillä ei ole paljon painoarvoa, silloin täytyy lyödä Superin liikkuvaan ulkokenttään eikä suomarin yleensä aika seisovaan ulkokenttään. Siinä on erittäin suuri ero ja se voi myös vaikuttaa pelaajien sarjatasoon ???
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös