Supervuoro Verkkolehti »

JymyJussit 2016

Viestejä
13
Vs: JymyJussit 2016

Juffa sanoi:
Potuttaa niin hiivatisti, kun pinnoja näytti jo tulevan. Kertokaapa joku, mitä oikein tapahtui. Sössitiinkö totaalisesti vai löikö Lippo vaan niin hyvin?
No kyllähän toisella jaksolla voiton Jymyjussit "sössi" itse. Neljä juoksua taisi olla johdossa ennen viimeistä ulkovuoroa. Kirihän lähti Ilkka Hirvosen 2-luukusta läpimenneestä pystäristä, josta tuloksena 1+1. Tämä lyöntihän ei ikinä olisi saanut läpi mennä, kun tilanne oli se Hirvosella se, että yksi kokeilu ja ylös. Luulisi neljän juoksun johtoasemassa luukkujen olevan kiinni, mutta pystäri aina vaikea lukea ulkokentän tottakai. Toki sanottava on myös se, että Jymyjussien johtoasema alun alkaen tuli puoli-ilmaiseksi. Anttilan takakentän lyönnin Hakkarainen arvioi todella huonosti ja pallo taisi pompata yli. Tuloksena muistaakseni 1+3 ja Riikilän takakentän pommi meni toki hyvin jatkeelle, mutta Pelkosen räpylästähän pallo kimposi aidan ali ja kenttä rullasi taas. Ainakin paikanpäältä näytti siltä, että Pelkosen olisi pitänyt lyönti yhdestä pompusta kiinni saada, mutta en tiedä lähtikö hätäilemään kiinniotossa takapalon toivossa tai jotain. Jokatapauksessa, niin kyllähän nuori Jymyjussijoukkue oppirahoja makseli jakson lopussa taas. En millään jaksa uskoa, että Lippo oli ilman Hirvosen läpäriä ohi tullut enää.
 
Viestejä
1,849
Vs: JymyJussit 2016

No näitä sattuu nuorelle joukkueelle. Mutta tänään taas pinna, nyt Kouvolasta. Päätä ylös.
 
Viestejä
652
Vs: JymyJussit 2016

Kieltämättä pinna vieraspelistä paljon korkeammalle rankattua Koplaa vastaan tyydyttää. Harmittaa vaan (taas), että voitto lahjoitettiin harhalla. JymyJusseilla on sellainen lyöntivoima, että kernaasti olisi sopinut mennä kotariin. Oppirahoja....
 
Viestejä
139
Vs: JymyJussit 2016

Tyydyttää ehdottomasti piste! Kausi nyt tasan puolivälissä ja koko alkukausi on erittäin positiivinen! Kuka rehellisesti olisi uskonut että joukkueella on 20 pistettä edes runkosarjan lopussa?! Saatika että juhannuksena on tämä saalis kasassa.

Jukkiksen alkukausi on ollut tietysti loistelias ja 59 lyötyä puolivälissä kautta tietää hyvää loppusaldoa.
Kärkikaksikko Raunio-Viita on ollut odotetun tehokas mutta tuotujen määrä on kuitenkin positiivinen yllätys.
Marjamäen alkukierrosten takkuilun jälkeen parantunut teho on loistojuttu. Koko kärkikolmikolla myös jalka liikkuu!
Muista nimistäkään ei hirveitä pettymyksiä löydy, varsinkin ulkopeli on sujunut pieniä notkahduksia lukuunottamatta.

Tästä on hieno jatkaa syyskierrokselle ja kohti pleijareita! Pisteet pois häntäpään porukoilta ja paikka on selvä.
 
Viestejä
1,849
Vs: JymyJussit 2016

Jos vähän spekuloisin. JymyJusseilla 20 pistettä eli 1,43 pistettä/ottelu. Jos laskisi että pahimmillaan voisi toisella puolikkaalla tulla vain 0,5 pistettä/ottelu niin kokonaissaldo olisi 27 pistettä. Näin ollen Jyväskylän Kirin pitäisi saada jatkossa 1,40 pistettä/ottelu (nyt touteutunut 0,46) ja Kempeleen Kirin 1,45 pistettä/ottelu (nyt 0,40).

Jos oletetaan että todennäköisyys JymyJusseilla tuohon romahtamiseen olisi vaikkapa 0,2 ja todennäköisyydet Kirien kiriin olisivat vaikka 0,4. Niin todennäköisyys että kaikki kolme ovat tasapisteissä sarjan lopussa on 0,032. Kertoimia olen selvästi painottanut JymyJussien tappioksi. Oikeasti putomaminen on jo nyt vältetty. Ja sitä paitsi jätin AA:n, KiPa:n, PattU:n ja KaMa:n ja muut huomiotta.
 
Viestejä
1,849
Vs: JymyJussit 2016

HoePoe sanoi:
http://www.jymyjussit.fi/uutiset/384/yhden-kahvikupin-tarina.html

Mielenkiintoinen juttu tapahtumien taustoista. Ja varsinkin nykytilanteesta ja tulevaisuuden visioista.
 
Viestejä
301
Vs: JymyJussit 2016

JymyJussit aukoo uria monella tavalla. Tuskin koskaan on saatu näin avointa tilitystä miltään seuralta. Rohkeaa tekstiä ja hienoa filosofiaa tekemisen taustalla. Ossi Viljaselle iso hatun nosto! Voidaan sanoa, että kaveri on liikkeellä Rakkaudesta lajiin.
 

Elk

Viestejä
885
Vs: JymyJussit 2016

Iso peukku tuolle jutulle täältä kauempaakin Suomea (ja toisen joukkueen kannattajajoukoista). On erittäin hyvä avata toiminnan taustoja, joita pelien tiimellyksessä harvemmin tulee mietittyä. Tärkeitä pointteja mukana, kuten näkemys pesiksen junioritoiminnan olemisesta valovuosien päässä jääkiekosta ja salibandystä. Seinäjoesta kun on kysymys, myös suhde ja ero jalkapalloon olisi kiinnostanut. Vallanvaihto kesälajien suhteenhan siellä taitaa olla tosiasia, joten kiinnostaisi, miten siihen on sopeuduttu.

Kun tuossa jutun yhteydessä oli kuva Saariluomasta ja Leikolasta, joiden ympärille rakennettiin muistaakseni toukokuussa erilainen ja mielestäni hyvinkin kiinnostava oheistapahtuma pelin yhteyteen, niin mikä oli kokemus siitä. Muistelen katsoneeni, että yleisöä olisi ollut ko. pelissä(kin) aika vähän, mutta oliko syynä sää vai eikö vaan muuten vetänyt? Jos ei sekään, niin aika huolestuttavaahan se on koko pesiksen kannalta, mutta jos menee sään piikkiiin, niin ok, ja toivottavasti ette siellä siksi lannistu.
 
Viestejä
1,849
Vs: JymyJussit 2016

Elk sanoi:
Seinäjoesta kun on kysymys, myös suhde ja ero jalkapalloon olisi kiinnostanut. Vallanvaihto kesälajien suhteenhan siellä taitaa olla tosiasia, joten kiinnostaisi, miten siihen on sopeuduttu.

Eiköhän suhteet ole vähintäänkin asiallisessa kunnossa. Tällä viikolla JymyJussit kävi vierailulla SJK:n vastavalmistuneella stadionilla ja pelasivatkin ottelun siellä. ;)

Päivä aloitettiin tutustumalla Suomen hienoinpaan Futis Stadioniin eli olimme Jarkko Mäkelän vieraana OmaSp Stadionilla ja pääsimmepä vielä siellä pelaamaankin.

https://www.facebook.com/JymyJussit/photos/pcb.1006332939463448/1006325976130811/?type=3&theater
https://www.facebook.com/JymyJussit/photos/pcb.1006332939463448/1006326012797474/?type=3&theater
https://www.facebook.com/JymyJussit/photos/pcb.1006332939463448/1006326062797469/?type=3&theater
https://www.facebook.com/JymyJussit/photos/pcb.1006332939463448/1006326116130797/?type=3&theater
https://www.facebook.com/JymyJussit/photos/pcb.1006332939463448/1006326129464129/?type=3&theater
 
Viestejä
4,357
Vs: JymyJussit 2016

http://www.pesistulokset.fi/cgi-bin/tilastot/onlineottelu.py?data=27-5-0&id=27675

On ne vaan kovia.
 
Viestejä
652
Vs: JymyJussit 2016

Seuraavat pari ottelua ovat taas huipputärkeitä, Kiri vieraissa ja KaMa kotona. Mahdollisimman paljon pinnoja näistä antaisi hyvän startin runkosarjaan toiselle puoliskolle. Helppoja pelejä eivät taatusti, Kirin alkukausi on mennyt täysin penkin alle ja KaMakin on tainnut alisuorittaa.

Jyväskylässä on kyllä haastava keli, kun sadetta vihmoo. Vaan sama on keli kummallekin joukkueelle. Paras voittakoon (ja toivottavasti se on JJ...).
 
Viestejä
4,357
Vs: JymyJussit 2016

Ja Viita tänään jokerina. Korvola syöttää. Severi Piispanen ulkokentällä ja Hallasuo sivussa.
 

Eki

Vs: JymyJussit 2016

jjjjussi sanoi:
Ja Viita tänään jokerina. Korvola syöttää. Severi Piispanen ulkokentällä ja Hallasuo sivussa.
Ei hyvältä näytä. Korvolalla oli eilen ollut A pojissa täysityö pysyä laudalla 2 vapailla vahinko väärillä ja paljon väärillä vapaita. Onko Viita loukaantunut vai onko nämä näitä JJn kokoonpano kikkailuja. Ei koko kaudella ole teksti tv ennakko kokoonpano pitänyt paikkaansa??
 
Viestejä
652
Vs: JymyJussit 2016

No niin siinä sitten kävi. Super annettiin vapaalla Kirille. Mitähän oikein tapahtui? Kertokaapa joku paikalla ollut, oliko vahinkoväärä vai liian matala vai asennoton vai mikä? Harmin paikka joka tapauksessa :(
 
Viestejä
4,357
Vs: JymyJussit 2016

Tänään Viita palaa lukkariksi. Piispanen ei ole kokoonpanossa. Kolme lyöjäjokeria taas messissä. Tunti vielä niin mennään.
 
Viestejä
301
Vs: JymyJussit 2016

Nuori ja kokematon linja rupeaa nyt näkymään... Tuhoton määrä kiinniottovirheitä, sirvahduksia ja harhaheittoja. Pojan klopit on väsyneitä. Maksaa vaan liikaa pisteitä. Pleijarit karkaa.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös