Supervuoro Verkkolehti »

Finaalit 2017

Viestejä
1,360
Pistetäänpäs finaaliketju pystyyn.

Finaalit alkaa tänään, mutta oikeastaan sarja alkaa vasta viikon päästä. Tänään haetaan asetelmia. En usko Jymyn tänään ryöstöön pystyvän, kun pomppu on kokonaan pois käytöstä ja sillähän meidän kärki on koko kauden tilanteensa luonut. Toki Roopelta yksi läpilyönti molemmilla jaksoilla riittänee voittoon Vimpeliäkin vastaan...

Vimpelillä on mielenkiintoinen kokoonpano, Haapakoski nelosena. Vimpeli on 8. kertaa peräkkäin finaaleissa mutta onko kertaakaan päässyt parhaimmalla kokoonpanollaan pelaamaan? Meidän Jymyllä taas on jalkeilla ykkösmiehistö parhaimmassa formaatissaan. Sen luulisi riittävän mestaruuteen asti tänä vuonna, mutta jos Vimpeli saa pelattua Roopen "ulos" ottelusta, niin paha on yhdellä tai kahdella juoksulla voittaa.

En usko sarjan menevän 3-0 kummallekaan. Sehän taas tarkoittaa sitä, että pitkä taisto on edessä ja melkoisen varmasti pelataan vielä ainakin 23.9.
 
Viestejä
186
Vs: Finaalit 2017

Parempi voittakoon. Molemmilla ollut omat huolensa ja heikot hetkensä, joten ennakointi on hankalaa. Tasaista kuitenkin tulee varmaan olemaan.

Oma joukkue ei pelannut edes pudotuspeleissä, mutta tähän asti on ollut mielenkiintoiset pleijarit. Tasaisia vääntöjä alusta asti, finaalipari ei kuitenkaan ennakkoon sytytä ollenkaan kun nämä ovat vähän niinkuin nähty jo. Vika ei ole Vimpelin tai Sotkamon. Siinä on kaksi parasta joukkuetta, mutta mielenkiintoa vie se että muista ei ole heitä päihittämään.
 
Viestejä
1,811
Vs: Finaalit 2017

Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että tänään ei pelin taso päätä huimaa ja panokset jätetään pariin seuraavaan viikonloppuun. Sen verran Vimpeli pelaa varman päälle, että Haapakoski piti kaivaa rosteriin. Jymy hakee ryöstöramia vasta ensi sunnuntaina, kun kotikentällä on pistänyt lauantaina voitot tasoihin. Jos otteluohjelma tehtäisiin eri rytmityksellä, silloin ensimmäinen peli olisi isommassa roolissa, tämmöisenään se on vain pienen edun tavoittelua.
 

ernesti

Vs: Finaalit 2017

Meidän Jymy on päässyt rankkojen loukkaantumisten jälkeen 90 prosentin formuun. Vielä puuttuu Immo ja Saku, mutta kuten tiedämme niin loukkaantumisten taakse ei mennä, koska ne ovat sama kaikille. Onneksi meidän Jymy myllyttää myös vajaalla rosterilla. Nyt kun Niilo ja Niko ovat päässet suht lähelle tasoaan, olemme rautaa. Lisäksi kaikkien aikojen jymy-legenda Jani esittää viimeistä palvelustaan. Vaikka otteissa näkyy vajaa harjoituskausi, kultasormi on valmis lyömään ratkaisevan niitin Vimpelin arkkuun.

Sarja ratkennee Hiukassa voitoin 3-1. Otetaan vastaan myös puhdas sarja, mutta eiköhän Vimpeli yhden voiton purista.
 
Viestejä
1,733
Vs: Finaalit 2017

aakoo sanoi:
Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että tänään ei pelin taso päätä huimaa ja panokset jätetään pariin seuraavaan viikonloppuun. Sen verran Vimpeli pelaa varman päälle, että Haapakoski piti kaivaa rosteriin. Jymy hakee ryöstöramia vasta ensi sunnuntaina, kun kotikentällä on pistänyt lauantaina voitot tasoihin. Jos otteluohjelma tehtäisiin eri rytmityksellä, silloin ensimmäinen peli olisi isommassa roolissa, tämmöisenään se on vain pienen edun tavoittelua.

Kyllä kyllä. Että jymy lähtisi tähän peliin ylimielisesti hälläväliä asenteella ja alkaisi pelaamaan vasta ensi lauantaina. Kovat olisi luulot joukkueella omasta tekemisestään jos näin olisi. Mutta tuo nyt olikin jymy-fanin oma näkemys miten ylivoimainen jymy muka on. En usko oikeasti sekuntiakaan että Sotkamon joukkue lähtisi sarjaan tuolla asenteella vaan kyllä siinä kaikki paukut on kehissä alusta alkaen.
 

Kunnarikunkku

Vs: Finaalit 2017

Ensimmäinen kunnon vastus nyky-jymylle. Uskon, että tosi tiukan paikan tullen jymyläisten kasetti ei kestä. Siellä on aivan liian paljon hermoherkkiä pelaajia Topista lähtien ja koko joukkue saattaa tiukan paikan tullen olla tosi surkea Toivon kovasti, että mestaruus ratkeaa reilulla pelillä eikä sotkamolaisittain. Varmasti tuomaritkin ja jymyn vaihtopenkki ovat nyt suurennuslasin alla, eikä virheitä tai ylilyöntejä tapahdu. Tosi kiva nähdä Doksa pitkästä aikaa jokihommissa.
 
Viestejä
1,811
Vs: Finaalit 2017

goldhammer sanoi:
aakoo sanoi:
Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että tänään ei pelin taso päätä huimaa ja panokset jätetään pariin seuraavaan viikonloppuun. Sen verran Vimpeli pelaa varman päälle, että Haapakoski piti kaivaa rosteriin. Jymy hakee ryöstöramia vasta ensi sunnuntaina, kun kotikentällä on pistänyt lauantaina voitot tasoihin. Jos otteluohjelma tehtäisiin eri rytmityksellä, silloin ensimmäinen peli olisi isommassa roolissa, tämmöisenään se on vain pienen edun tavoittelua.

Kyllä kyllä. Että jymy lähtisi tähän peliin ylimielisesti hälläväliä asenteella ja alkaisi pelaamaan vasta ensi lauantaina. Kovat olisi luulot joukkueella omasta tekemisestään jos näin olisi. Mutta tuo nyt olikin jymy-fanin oma näkemys miten ylivoimainen jymy muka on. En usko oikeasti sekuntiakaan että Sotkamon joukkue lähtisi sarjaan tuolla asenteella vaan kyllä siinä kaikki paukut on kehissä alusta alkaen.

Juurikin näin, eihän tässä sarjassa muuten Vimpeliilä ole mitään mahdollisuuksia.
 
Viestejä
3,507
Vs: Finaalit 2017

"Ensimmäinen kunnon vastus nyky-jymylle."

Aikamoista omakehua ja muiden joukkueiden aliarvioimista. Vaikka JoMa hävisikin, antoi se hyvän vastuksen ja olisi mielestäni toisenlaisella pelitaktiikalla voinut voittaakin.
 
Viestejä
1,360
Vs: Finaalit 2017

ernesti sanoi:
Meidän Jymy on päässyt rankkojen loukkaantumisten jälkeen 90 prosentin formuun. Vielä puuttuu Immo ja Saku,

Ihan mielenkiinnosta, kenen tilalle yhdeksikköön sinä Immon laittaisit ja kenet jokereista tiputtaisit Sakun tieltä pois?

Sakun loukkaantuminen on meidän Jymylle ihan yhtä kova isku kuin Arttu Ruuskan loukkaantuminen olisi Vimpelille.
 
Viestejä
1,733
Vs: Finaalit 2017

aakoo sanoi:
goldhammer sanoi:
aakoo sanoi:
Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että tänään ei pelin taso päätä huimaa ja panokset jätetään pariin seuraavaan viikonloppuun. Sen verran Vimpeli pelaa varman päälle, että Haapakoski piti kaivaa rosteriin. Jymy hakee ryöstöramia vasta ensi sunnuntaina, kun kotikentällä on pistänyt lauantaina voitot tasoihin. Jos otteluohjelma tehtäisiin eri rytmityksellä, silloin ensimmäinen peli olisi isommassa roolissa, tämmöisenään se on vain pienen edun tavoittelua.

Kyllä kyllä. Että jymy lähtisi tähän peliin ylimielisesti hälläväliä asenteella ja alkaisi pelaamaan vasta ensi lauantaina. Kovat olisi luulot joukkueella omasta tekemisestään jos näin olisi. Mutta tuo nyt olikin jymy-fanin oma näkemys miten ylivoimainen jymy muka on. En usko oikeasti sekuntiakaan että Sotkamon joukkue lähtisi sarjaan tuolla asenteella vaan kyllä siinä kaikki paukut on kehissä alusta alkaen.

Juurikin näin, eihän tässä sarjassa muuten Vimpeliilä ole mitään mahdollisuuksia.

Ok.
 
Viestejä
180
Vs: Finaalit 2017

Vastakkain ylivoimaisesti kaksi 2000-luvun joukkueatta ja panoksena Suomen mestaruus, joten ei lähde kumpikaan varmistelemaan! Uskon, että pääsemme nauttimaan tasokkaasta ja rohkeasta pesiksestä kuten näiden joukkueiden kesken on totuttu!

aakoo sanoi:
Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, että tänään ei pelin taso päätä huimaa ja panokset jätetään pariin seuraavaan viikonloppuun. Sen verran Vimpeli pelaa varman päälle, että Haapakoski piti kaivaa rosteriin. Jymy hakee ryöstöramia vasta ensi sunnuntaina, kun kotikentällä on pistänyt lauantaina voitot tasoihin. Jos otteluohjelma tehtäisiin eri rytmityksellä, silloin ensimmäinen peli olisi isommassa roolissa, tämmöisenään se on vain pienen edun tavoittelua.
 

Hajoo

Vs: Finaalit 2017

Sotkamo vie tämän helposti, veikkaan 3-0. Vimpelin etukenttä tullee vuotamaan kuin reikäjuusto ilman Rinta-ahoa ja polttolinjakin on epävarma. Puputti kantoi joukkueensa reppuselässä finaaliin, mutta jäätyy aina Kohosta vastaan eikä Mäkelä ole lähelläkään sitä tasoa, millä hänen pitäisi olla, jotta Sotkamoa pystyttäisiin haastamaan.
 

Isomaila

Vs: Finaalit 2017

Offtopickina: tietääkö joku, mikä on maila, jolla Hartikainen lyö? Kokopunainen maila näkyisi olevan.
 

ernesti

Vs: Finaalit 2017

Grainger sanoi:
ernesti sanoi:
Meidän Jymy on päässyt rankkojen loukkaantumisten jälkeen 90 prosentin formuun. Vielä puuttuu Immo ja Saku,

Ihan mielenkiinnosta, kenen tilalle yhdeksikköön sinä Immon laittaisit ja kenet jokereista tiputtaisit Sakun tieltä pois?

Sakun loukkaantuminen on meidän Jymylle ihan yhtä kova isku kuin Arttu Ruuskan loukkaantuminen olisi Vimpelille.

Nämä kaksi nimeä ovat pintaraapaisu kauden loukkaantumisista, joilla on ollut suuri vaikutus Jymyyn. Toki ilman loukkaantumista molemmat olisivat kokoonpanossa tällä hetkellä. Terveelle Immolle löytyisi paikka edelleen, mutta se on turhaa jossittelua. Massiiviset terveyshuolet ovat johtaneet siihen, että meille on noussut muita vastuunkantajia. Kertoo jotain meidän Jymystä, että varamiehillä ja eläkeläisillä tarvotaan tilanteeseen, josta Grainger ei vaihtaisi ketään pois.

Kovasti on eri ääni kellossa verrattuna aikoihin, jolloin Jymyn avainmiehet oli saikulla. Silloin ei saanut valittaa, vaikka vuoronperään oli poissa Niilo, Antti, Niko + mainitut Immo ja Saku. Joku saattoi unohtua mutta siinä osviittaa. Sama tilanne kaikille vai miten se oli?
 
Viestejä
1,360
Vs: Finaalit 2017

Pelataan finaaleja, puhutaan että molemmilla on laajin materiaali, ratkaisijoita kuulemma isolla rintamalla ja muut superin joukkueet eivät sillä saralla pärjää.

Ja sitten molemmat finalistit pelaa sisäpeliä pelkästään numeroilla 1-4 ja kolmella jokerilla. Tuohonko ei muut pysty?

Ekasta jaksosta, kotiuttajajokerit 1-1 ja Heikkalan harhaheitolla tarvittavat juoksut jaksovoittoon. Joko molempien sisäpeli on ihan hirveää paskaa tai ulkopeli timanttista.
 
Viestejä
1,360
Vs: Finaalit 2017

Ernesti, noussut muita vastuunkantajia? Tarkotatko Tuikkaa, joka pommitettiin äsken pois näppejä hakemasta ja laitettiin siihen tilalle nouseva kyky Kosti? Vai Doksaa tai Komulaista, jotka nousivat eläkkeeltä? Vai ketä?
 

Ei suosikkiseuraa

Vs: Finaalit 2017

Olen huomannut, että viime vuosina miesten superin seuraamiseni on muuttunut kevät- ja kesäpainotteiseksi. Kausi on mielenkiintoinen ja "kaikki mahdollista" vielä silloin, sitten alkavat pudotuspelit ja tapahtuu kaikki se, mikä toistuu nykyään joka syksy. Voi olla, että ne ovat kovimmat pelit, mutta vuodesta toiseen jatkuessaan tämä sama kuvio ei enää motivoi katsomaan. Asia vielä korostuu, kun finaalit ovat käpertyneet järjestettäväksi yhteensä 14000 asukkaan paikkakunnilla. Väkisinhän sekin surkastuttaa lajin kehitystä, että huippupelejä ei nähdä koskaan missään muualla. Mitaliotteluita en taida seurata mitenkään, on niin väljähtynyt maku näissä taistoissa ollut jo pitkään.
 
Viestejä
1,360
Vs: Finaalit 2017

Jaaha, syöttötuomari sitten tällä kertaa otti roolia ja hylkäsi Vimpelin juoksun 2J1A. Kaikki otetaan vastaan, mutta onhan tämä nyt jo surkuhupaisaa.
 

Jarppi

Vs: Finaalit 2017

Eihän siinä mennykkään kun yksi jakso kun sotkamoa alettiin tuomareiden toimesta suosia
 
Viestejä
180
Vs: Finaalit 2017

Eipä ole pystyneet ainakaan siinä määrin, että näitä muita finaaleissa näkyisi 8)
Etenkin Vive kärsi loukkaantumisista pudotuspelisarjassa ja raivasi silti tiensä finaaleihin ja se on kyllä kova suoritus!

Grainger sanoi:
Pelataan finaaleja, puhutaan että molemmilla on laajin materiaali, ratkaisijoita kuulemma isolla rintamalla ja muut superin joukkueet eivät sillä saralla pärjää.

Ja sitten molemmat finalistit pelaa sisäpeliä pelkästään numeroilla 1-4 ja kolmella jokerilla. Tuohonko ei muut pysty?

Ekasta jaksosta, kotiuttajajokerit 1-1 ja Heikkalan harhaheitolla tarvittavat juoksut jaksovoittoon. Joko molempien sisäpeli on ihan hirveää paskaa tai ulkopeli timanttista.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös