Supervuoro Verkkolehti »

Pattijoen Urheilijat 2018

Viestejä
424
Pattulla on nyt poikkeuksellisen hyvä tilaisuus kääntää seuran kurssia. Kekistä vapautuu useita rosteria leventäviä pelaajia. Pattu selviytyi tästä kaudesta kuiville käsittämättömän kapealla pelaajistolla. Kekin ja Kaman esimerkit osoittavat, että putoaminen on todella pienestä kiinni ja lähellähän se Pattun osalta on ollut kahdella viime kaudella vaikka tämä loppukausi olikin nappisuoritus.
 
Aapo

Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

PattU:n ei kannata houkutella KeKistä oikeastaan ketään. Yhtään selkeää vahvistusta siellä ei ole.

Lassilaakaan, vaikka PattU:n kasvatti onkin, ei ole järkevää hankkia etenijäjokeriksi. Lukkariksi hänellä ei ole mitään asiaa ja pelasikin tänä vuonna ulkopelissä todella heikosti. Syöttäminen näytti olevan todella varovaista ja epävarmaa. Kauppinen oli lautasella huomattavasti parempi. Kempelehän on ollut perinteisesti lupaavien lukkareiden tuhoamispaikka, kun aika monelle on tullut siellä pelatessa lautaskammo. Onko se tauti nyt iskenyt Lassilaankin?

Lyöjäpuolelle tarvittaisiin vahvistusta, mutta siihen ei Kempeleestä löydy apuja. Veikkaan, että Viittanen lopettaa pelihommat tähän kauteen ja Meriläinen osoittautui melkoiseksi pannukakuksi. Millä lie Kouvostoliitossa juoksuja lyönyt, mutta nyt kun piti kannatella joukkuetta, niin oli täysi tuhnu, joten no thanks.

Muut onkin sitten loukkaantumisherkkiä tai muuten taidoiltaan ykkössarjatasoa, joten katseet on suunnattava ihan jonnekin muualle.
 
Simo

Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

Hope sanoi:
Pattulla on nyt poikkeuksellisen hyvä tilaisuus kääntää seuran kurssia. Kekistä vapautuu useita rosteria leventäviä pelaajia. Pattu selviytyi tästä kaudesta kuiville käsittämättömän kapealla pelaajistolla. Kekin ja Kaman esimerkit osoittavat, että putoaminen on todella pienestä kiinni ja lähellähän se Pattun osalta on ollut kahdella viime kaudella vaikka tämä loppukausi olikin nappisuoritus.
Kekissä ei ole monta Pattua leventävää pelaajaa. Meriläinen, Määttä ja Savikoski voisivat tulla kysymykseen. Heillä on varmaan muitakin kyselijöitä.
 
jhr

Viestejä
303
Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

Onko Pattijoella tulevaisuutta sen jälkeen, kun papat tuosta viimeinkin lopettavat? Yleisökeskiarvo Superin heikoimpia ja kirkkaasti huonompi kuin esim. Haminan ykkössarjassa, junnuissa ei erikoista menestystä jne. Sinä päivänä, kun Topi lopettaa loppuu Raahesta pääsarjapesäpallo ja siitä tulee Muhoksen, Ylivieskan ja Haapajärven kaltainen suomisarjan ja ykkössarjan välissä seilaava porukka (paitsi että Haapajärvi taisi pudota juuri maakkariin asti).
 
Simo

Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

jhr sanoi:

Tuo Pattijoki Raahe alue hiukan ihmetyttää. Pesäpallo on ainoa alueen "valtalaji" Jääkiekko ja jalkapallo nykyään alasarja kikkailua. Lentopallo ja salibandy harrastetasolla. Luulisi alueella oikealla markkinoinnilla ja yhteistyöllä saatavan aikaiseksi yksi yhteinenylpeyden aihe?
Vai onko vieläkin Pattijoki/Raahe asetelmassa "Haavat" auki? vai onko tämä poliittinen kysymys?
Jäähallin päähän hyvä PP stadion hiukan suojaan tuulelta ja paremmilla parkkipaikoilla. Siitä PP buumi käyntiin ja paluu superin keulaan. Nyt luuulisi osaamista olevan sillä Pattun menestys vuosien pelaajien jälkikasvu alkaa olla siinä iässä,että voisi saada ne isätkin mukaan?
 
Viestejä
372
Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

Turhaa lässytystä topikki täys 8). Kumppani- ja yhteistyömyynti on Raahessa aina osattu ja tuolla on pystytty laskeneita yleisömääriä hyvin kompensoimaan. Lipun hintojen laskussa tälle kaudelle ei ollut kyllä mitään ideaa, koska samat 800 ihmistä käy peleissä, maksoi tiketti 8 tai 15 euroa.

PattUn pelaajabudjetti on itse asiassa Superin keskitasoa ja joskus kun esimerkiksi Topi lopettaa, niin budjetista vapautuu leijonanosa sitten muuhun käyttöön. Toivottavasti näin ei kuitenkaan vähään aikaan vielä tapahdu. Siitä en tiedä kuinka vetovoimainen paikkakunta Raahe sitten on, mutta kyllähän esimerkiksi paikalliskilpailijoista Lassila ja V-P Jokinen käyvät Raahessa töissä. Enemmän Raahessa työtä on kuin vaikkapa jossain Ilmajoella tai Alajärvellä.. ;D
 
jhr

Viestejä
303
Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

Velmuli sanoi:
Turhaa lässytystä topikki täys 8). Kumppani- ja yhteistyömyynti on Raahessa aina osattu ja tuolla on pystytty laskeneita yleisömääriä hyvin kompensoimaan.

Eli Rautaruukki (vai mikä SSAB se nykyään onkaan) maksaa viulut?
 
Viestejä
31
Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

Velmuli sanoi:
Enemmän Raahessa työtä on kuin vaikkapa jossain Ilmajoella tai Alajärvellä.. ;D

Paikakuntakohtaisena lukumääräisenä tarkasteluna totta:

2014 työpaikkojen lukumäärä
Raahe: 10886
Alajärvi: 3496
Ilmajoki: 3269

Työllisyysaste:
Raahe: 63,7
Alajärvi: 64,5
Ilmajoki: 72,1

Asuinkunnassaan työssäkäyvien osuus
Raahe 89,1
Alajärvi 78,8
Ilmajoki 44,0

Reaalisesti tarkasteltuna Raahessa on kuitenkin vähiten työtä suhteessa väkilukuun. Alajärven kohdalla toki huolestuttavampi kehitys, mutta Ilmajoen kohdalla selvästi samanlaista kehitystä Seinäjoen suuntaan kuin Pirkkala/Lempäälällä Tampereen suuntaan. Todellisuudessahan pahin ongelma Superpesiksen tasolla on näissä pikkukylissä, jotka eivät ole minkään kaupungin välittömässä läheisyydessä. Pohjanmaalla siis järviseudun Alajärvi ja Vimpeli, mutta E-P:n kohtalaisen vahva elinkeinoelämä vielä kannattelee. Kainuussa taas todellinen ongelma tulevaisuudessa kun koko maakunta tyhjenee rajusti.
 
Viestejä
372
Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

jhr sanoi:
Velmuli sanoi:
Turhaa lässytystä topikki täys 8). Kumppani- ja yhteistyömyynti on Raahessa aina osattu ja tuolla on pystytty laskeneita yleisömääriä hyvin kompensoimaan.

Eli Rautaruukki (vai mikä SSAB se nykyään onkaan) maksaa viulut?

Tuskin maksaa, mutta jos maksaa niin mitä pahaa tuossa olisi? Terveemmältä tuo seuran kannalta kuulostaa kuin se, että joku yksittäinen kylän pohatta maksaa viulut? Paras olisi tietysti se, että maksava yleisö maksaa viulut, mutta tuo nyt ei ole vaan tässä lajissa kovin realistista.
 
Viestejä
4,766
Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

Pattijoen Urheilijat julkaisee huomenna pari sopimusta. Ketähän ovat? https://www.facebook.com/PattijoenUrheilijat/photos/a.10150933030424855.437341.16678739854/10155674241909855/?type=3&theater
 
Viestejä
14
Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

Karjaluoto ja Markus? No toivotaan nyt kuitenkin vaikka Lassila ja Viittanen. Tai voi kai ne jatkosoppareitakin olla.
 
Jeppis

Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

Risti sanoi:
Pattijoen Urheilijat julkaisee huomenna pari sopimusta. Ketähän ovat? https://www.facebook.com/PattijoenUrheilijat/photos/a.10150933030424855.437341.16678739854/10155674241909855/?type=3&theater
Jos ovat uusia pelaajia, niin en kyllä ite osaa veikata ketä voisivat olla. Huhujen mukaan Vesaluoma ja Juntunen olisivat lähellä jatkosopimusta, joten oma veikkaukseni on että huomenna julkaistaan heidän jatkot. Molemmat herrat olisi tärkeää saada kiinnitettyä myös ensi kaudelle. :)
 
Viestejä
606
Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

Velmuli sanoi:
Paras olisi tietysti se, että maksava yleisö maksaa viulut, mutta tuo nyt ei ole vaan tässä lajissa kovin realistista.

Ei se ole realistista missään lajissa.
 
Viestejä
62
Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

Jeppis sanoi:
Risti sanoi:
Pattijoen Urheilijat julkaisee huomenna pari sopimusta. Ketähän ovat? https://www.facebook.com/PattijoenUrheilijat/photos/a.10150933030424855.437341.16678739854/10155674241909855/?type=3&theater
Jos ovat uusia pelaajia, niin en kyllä ite osaa veikata ketä voisivat olla. Huhujen mukaan Vesaluoma ja Juntunen olisivat lähellä jatkosopimusta, joten oma veikkaukseni on että huomenna julkaistaan heidän jatkot. Molemmat herrat olisi tärkeää saada kiinnitettyä myös ensi kaudelle. :)

Juntusessa on potentiaalia sisäpeliin ja ulkonakin pelasi kelpo kauden, joten jatkosopimus olisi hyvä juttu.

Vesaluoma sen sijaan joutaisi lopettamaan. Oli mielestäni yksiselitteisesti huonoin pelaaja joukkueessa. Sisäpelissä loppukaudesta ihan mukavasti löi pinnoja, mut ulkopelissä käsittämättömän surkea.
 
Pertti Litmanen

Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

Kaikki kunnia Lipolle ja Kempeleelle, mutta niin se vaan sitkeä Pattijoki porskuttaa pienillä resursseillaan alueen ykkösseurana edelleen. Mikäli huhupuheisiin on uskominen niin myös (ainakin paperilla) ensi kaudella näin.

Muutaman vuoden päästä tilanne lienee toinen, mutta toisaalta PattUn romahdusta on jo odotettu viimeiset viisi vuotta ja niin vaan rimpuilevat..
 
Viestejä
4,766
Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

Marko Nikula on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen. Juha Karjaluoto jatkaa pelinjohtajana. http://www.pattijoenurheilijat.fi/uutiset/marko-nikula-jatkosopimukseen-juha-karjaluoto-jatkaa-pelinjohtajana/
 
Sopparit

Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

Huomattavaa on, että PattU on julkaissut kaksi vuotisia sopimuksia, jotka kielivät siitä, että pelaajilla on vahva usko seuran tulevaisuuteen. Liekkö 2020 mitaleille tavoite jopa todennäköinen? Tosin kyllä siihen täsmähankintoja tarvitaan. Topin varaan on kyllä hyvä rakentaa. Jäädään odotteleen tuleeko esim. Kempeleestä täsmähankintoja. Onni Määttä olisi oiva ratkaisu etukentälle ja Ossi Meriläinen olisi oikeanlaisessa valmennuksessa 80-100 pinnan lyöjä. Pelaajien valmentaminen Patussa osataan kuten Eino Järvelä sanoikin oliko nyt koukkunäpin haastattelussa?
 
Viestejä
62
Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

Sopparit sanoi:
Onni Määttä olisi oiva ratkaisu etukentälle ja Ossi Meriläinen olisi oikeanlaisessa valmennuksessa 80-100 pinnan lyöjä. Pelaajien valmentaminen Patussa osataan kuten Eino Järvelä sanoikin oliko nyt koukkunäpin haastattelussa?

Näiden perään itsekin olen ajatuksissa haikaillut, lienevätköhän mahdollisuuksien rajoissa? Siihen vielä laadukas koppari, niin taisteltaisi mitaleista ensi kaudella.
 
Oss

Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

Hahmo sanoi:

Taitaa olla Onnin tie etelämpänä, kun tyttöystävä alakaa pelaamaan siellä päin.
Ossia on varmaan jo manakeerit jututaneet.
 
Jeppis

Vs: Pattijoen Urheilijat 2018

http://www.pattijoenurheilijat.fi/uutiset/teemu-juntunen-jatkosopimukseen/

Juntunen tärkeä kiinnitys Pattijoelle tulevaisuuteen, ja mielenkiintoisia aikoja eletään muutenki PattUn osalta kun paikallisessa lehdessä lupailtiin vahvistuksia tulevalle kaudelle :) Sen verran jutussa paljastettiin, että Kempeleen suuntaan ollaan oltu yhteyksissä, nimiä ei paljastettu, mutta liekö esim. Meriläinen hakusessa ja ehkäpä Kallio takaisin Jomasta Pattuun?
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös