Supervuoro Verkkolehti »

Imatran Pallo-Veikot 2018

Kristallipallo

Vs: Imatran Pallo-Veikot 2018

MieVaan sanoi:
Hetken löi tyhjää ennekuin muistin kuka on Tenho. Lähtijöitä on mutta onko sekin sanottu, että Liukku ei jatka IPV:ssä.

Talousalueiden kannalta superiin mahtuu ihan kepoisesti Koplan lisäksi IPV ja HP. Mutta pilkuveljien pitää saada omat juniorimyllynsä parempaan kuosiin, Koplan tasoa kannattaa tavoitella mutta se ei kyl tapahdu nopeasti.

Kempele putosi suoraan joo, mutta ei se paljosta ollut kiinni ettei se olisi ollut KaMa ja aika pitkälle kautta sai pelata ennenkuin se potentiaalisten putoajien joukko supistui kahteen.

Pelataan sitä kautta ensin nyt edes vähän murehditaan sitten. Tai no mitä mä muita neuvomaan.

Kuinkas monta pelaajaa koplalla on pelaavassa kokoonpanossa omasta juniorimyllystä? Olkoonkin, että heillä on menestyvät junnujoukkueet, niin sittenkään sieltä ei ole juuri kukaan kuitenkaan ollut niin kova luu, että olisi noussut edustuksessa pelaavaan rooliin.
 
Ei hätää

Vs: Imatran Pallo-Veikot 2018

Niinhän se IPV:n piti etukäteislaskelmissa tipahtaa sarjasta mutta mites kävikään. Ei ne lähtijät korvaamattomia ole. Rönkön tilalle tietysti on vähän vaikeampi saada korvaajaa. Eihän sitä kuuta taivaalta olla tavoittelemassakaan.
 
Viestejä
2,625
Vs: Imatran Pallo-Veikot 2018

MieVaan sanoi:
Talousalueiden kannalta superiin mahtuu ihan kepoisesti Koplan lisäksi IPV ja HP. Mutta pilkuveljien pitää saada omat juniorimyllynsä parempaan kuosiin, Koplan tasoa kannattaa tavoitella mutta se ei kyl tapahdu nopeasti.

IPV ei tosiaan juniorimitaleja ole liikaa kerännyt, mutta ei juniorimylly nyt sentään umpisurkea ole moneen muuhun Superin seuraan verrattuna. Nytkin joukkueessa on kuusi omaa kasvattia, joista viisi on syntynyt 1994 tai myöhemmin, ja Sikiötä lukuun ottamatta nämä olivat kaikki vakiomiehistössä tänä vuonna. Ja tämä siitä huolimatta, että muutama hyvinkin potentiaalinen kaveri on lopettanut varsin nuorena. Toki näiden -97 syntyneiden jälkeen saadaan jokunen vuosi odotella seuraavia omia kasvatteja, mutta onhan siellä tuo Kurikka, joka voidaan aitoon kouvolalaistyyliin omia omaksi kasvatiksi.

pattutietäjä sanoi:
Latun lähipiiristä kuulin tässä kuluvalla viikolla että ei ollut kaukana sopimus HP:n kanssa. Ihan viimetipassa tuli tarjous IPV:ltä.

Ois ollut noiden tämän hetkisten menetysten kanssa melkoinen isku ens kautta nähden.

No se olisi ollut viimeinen naula arkkuun. Vaikuttaa edelleen siltä, että syystä tai toisesta IPV:llä on tässä sarjassa vähiten joko pelimerkkejä sinällään tai ainakin valmiutta niitä pelaajiin sijoittaa.

@avoinyhtio sanoi:
Enkä sinällään ihmettele niitä markkinoita ja niitten hiljaisuutta, jos mahdollisille tulijoille ei osata kertoa kuka lyö juoksut. Tai kerrotaan, että sinun pitäisi lyödä Rönkön lyömät juoksut.

Rönkköhän ei toki ollut oma mies missään vaiheessa, joten tämäkin ongelma vaani koko ajan nurkan takana.
 
Viestejä
282
Vs: Imatran Pallo-Veikot 2018

Elkää vielä ranteita viillelkö. Lähtijöitä on joo, mutta vasta kaksi merkittävää lähtijää, Kaartokallion pystyy paikkaamaan helposti.

Lyöjäjokerin tehtäviä hoitelee todennäköisesti jompikumpi kaksikosta Juho Toivola - Petteri Kortelainen. Myyryläisen korvaajaksi pitäisi joku pätevä löytää, vai lähdetäänkö rohkeasti Kurikalla..?

Ainiin, meinasi unohtua, Liukku jatkaa Imatralla.
 
Malkku

Vs: Imatran Pallo-Veikot 2018

KaMalla on ollut koko ajan huippu juniorimylly. Suomenmestaruuksia C, B ja A junnuissa lähes joka vuosi mutta eivät luota lupaaviin nuoriin, vaan ostavat pelaajia muualta ja nuoret menevät muualle. nyt ilmeisesti Kortelainen Imatralle.
 
Viestejä
4,767
Vs: Imatran Pallo-Veikot 2018

Ville Liukku jatkaa Imatran Pallo-Veikoissa. http://www.ipv.fi/ville-liukku-jatkaa-punaisissa/
 
Viestejä
11,744
Vs: Imatran Pallo-Veikot 2018

@avoinyhtio sanoi:
Hyvä juttu. Voisiko Haminassa lukkaroida ensi kaudella Teemu Kinnunen?

Liukku mielestäni positiivinen juttu IPV:lle. HP:n lukkaripelissä alkaa pelimerkit vähetä. Sikiö vuokralle? Rytkönen taitaa olla toiveajattelua, Tervo kait riski, ykkösestä Kinnunen, Aalto? Mut enenmmin HP:n threadin asia. Odottavan aika on pitkä ;)
 
Viestejä
2,625
Vs: Imatran Pallo-Veikot 2018

Kaksi lukkaria ja kilpailuasetelma on tietysti positiivinen asia. Vielä tarvitaan muutama riittävän kova hankinta, jotta voidaan tosissaan lähteä hakemaan paikkaa kahdeksan joukosta.
 
Viestejä
464
Vs: Imatran Pallo-Veikot 2018

Täällä palstoilla käytetään hienoja englanninnninkielisiä sanoja, joiden merkitystä pesiksen yhteydessä tällainen vanha satamaenglannin puhuja ei meinaa ymmärtää. Niin kuin nyt tämä HP:n thread. Ei avaudu. Eikä varmaan palstan uskolliselle lukijalle, Halsuan Kanalan kylän ukollekaan. Minusta thread tarkoittaa ompelukerhossa lankaa ja muutoin ainakin juonta.
Mutta, mutta... Olisiko Haminan lukkari joku kolmikosta Väisänen, Kinnunen tai jopa Imatralta vuokrattuna Sikiö?
 
Eikös

Vs: Imatran Pallo-Veikot 2018

Meltin sauna sanoi:

Tämä on nyt Imatran thread missä keskustelemme ja Haminalla on omansa, ei sen vaikeampaa.
 
Viestejä
131
Vs: Imatran Pallo-Veikot 2018

Eikös sanoi:
Tämä on nyt Imatran thread missä keskustelemme ja Haminalla on omansa, ei sen vaikeampaa.
Niin, eli suomeksi thread=viestiketju keskustelupalstojen yhteydessä.

Hyvä, että Ville jatkaa, kun on noita lähtijöitä muutenkin aika tärkeiden pelaajien osalta.
 
Viestejä
449
Vs: Imatran Pallo-Veikot 2018

Liukun jatko sinänsä lämmittää mieltä, mutta toivon ettei tämä jatkosopimus syö Sikiön mahdollisuuksia IPV:n lautasen äärellä. Nyt on IPV:n aika antaa Sikiölle mahdollisuus lautasen äärellä (enemmän kuin kaksi peliä). Liukku tosin tuskin olisi jäänyt Imatralle pelkästään jokeriksi, joten kait se syöttämistä jatkaa.

Rönkön häipyessä tarvitaan kotiuttajajokeri + lyöjä numerolle (ellei Liukku ja Päivinen ota huimia kehitysaskeleita talven aikana), koska tuleva kotiuttajajokeri ei tule samanlaisia pinnoja takomaan mitä Rönkkö tällä kaudella.

Luotetaanko ensi kaudella Lantiaiseen numerolla 1 vai löytyyköhän siihen vielä joku? Lanan kehityskaarta on kyllä ollut upea seurata, joten ansaitsee kyllä saumansa. Pieni riskihän tuo voi olla lähteä pelkästään Lantiaisella.
 
TIEDÄN

Vs: Imatran Pallo-Veikot 2018

Pesisniilo sanoi:

Sikiö syöttää ensi kauden.
 
Viestejä
552
Vs: Imatran Pallo-Veikot 2018

Joonakon se itse tänne kirjoittelee.. Toki kilpailutilanne on hyvä, mutta eikö kukaan näe sitä, että Liukku pelasi loistavan loppukauden. Toki omalle pojalle halutaan näytön paikka, mutta eiköhän se ole vielä ykkösessä ensi kausi. Kukaan ei tunnu muistavan Liukun merkitystä Ipvn nousulle.

Täällä nähdään vain negatiiviset asiat. Puhutaan heikosta heittokädestä, mutta unohdetaan kuinka monesti Liukku otti vauhdit pois etenijöiltä väärillä vaikka niistä ei kärpäsiä tullutkaan.
Eipä tätä kaveria varmaan turhaan Kiteellä kutsuttu nimellä Pikku-Kode. Peliäly on aivan Superin parhaiden pelaajien tasolla ja kun keskittyy fysiikkaan on pitelemätön. Tämä on tällainen maallikon mielipide katsotaan miten menee.
 
Viestejä
3,498
Vs: Imatran Pallo-Veikot 2018

Väisästä ja Heimosta kehutaan hyviksi lukkareiksi. Molemmilla on ihan onneton käsi. Siksi samaan sarjaan kelpaa ihan hyvin Liukkukin. Sitä paitsi Liukun käsi lienee tuosta kolmikosta paras. Itse, jos saisin noista kolmesta valita lukkarin, ottaisin ilman muuta Liukun, toki osittain myös sisäpelin takia. Heimosen käden takia Kopla otti useita vaihtoja taktisilla hudeilla.
 
Kaakkoisraja

Vs: Imatran Pallo-Veikot 2018

Kyllähän Liukku on ollut todella tärkeä palanen joukkueessa. Päihittää monet Superin lukkarit mennen tullen.
 
Jotta voit kirjoittaa viestejä, sinun täytyy rekisteröityä foorumille. Rekisteröityminen on ilmaista, helppoa ja nopeaa. Rekisteröidy tästä.
Ylös